Käytännön järjestelyistä elokuvaa kuvatessa

Me leffafriikit tiedämme, että elokuvien tekeminen vaatii sekä luovuutta että teknistä osaamista. Sinulla tulee olla kiinnostava käsikirjoitus, visuaalista silmää ja kuvauskaluston osaamista. Vaikka et itse kuvaisikaan elokuvaasi, tulee juonen ja visuaalisen ilmeen kannalta tietää, mikä kaikki on kuvausteknisesti mahdollista ja mikä ei. Casting on monen ohjaajan suosikkipuuhaa, sillä siinä pääsee leikittelemään erilaisilla toteutusvaihtoehdoilla ja puntaroimaan parasta näyttelijävalintaa. Monesti elokuvantekijöitä kuitenkin unohtuu liuta pikkujuttuja, joita ilman elokuvaa ei syntyisi.

Ajanhallintaa helpottamaan ja stressiä lievittämään kannattaa hankkia tai palkata assistentti. Usein parhaat assistentit löytyvät opiskelijoista tai Facebook-ryhmistä, joiden kautta etsitään alasta kiinnostuneita ja osaajia. Assistentti on hyvä varmistamaan sen, että langat pysyvät käsissäsi ja hän voi hoitaa sellaiset juoksevat asiat, joihin sinulta ei liikene aikaa.

Jotta jättäisit hyvän maun suuhun ja positiivisen muiston, kannattaa koko kuvausporukka avustajia myöten palkita työpanoksesta joko rahallisesti tai vähintäänkin lahjakortilla tai muulla muistamisella. Miten olisi brunssi

tai ravintolalahjakortti, elokuvalippuja tai lahjakortti johonkin elokuva-aiheiseen erikoisliikkeeseen?

Markkinointi ja jakelu on tärkeä miettiä jo ennakkoon. Mikä on elokuvan kohdeyleisö ja mitä kanavia myöten heidät saavutetaan parhaiten. Budjetista riippuen tulee miettiä, miten paljon rahaa on käytettävissä printtimediaan ja sosiaaliseen mediaan. Jos teette historiallisen elokuvan Suomen sodasta, on hyvä ilmoittaa juttuvinkistä esimerkiksi paikallislehtiin, jotta vanhempi kohdeyleisö saadaan kiinnostumaan tulevasta elokuvasta. Jos elokuva kertoo teinirakkaudesta, löytyy kohdeyleisö varmastikin kouluista tai sosiaalisen median kautta.

Näitä vinkkejä hyödyntämällä pidät huolen siitä, että kuvauksesi sujuvat ajallaan ja tehokkaasti ja koko kuvausporukalla on hyvä mieli, vaikka kuvauspäivät venähtäisivätkin. Varmista sekä sinulle, näyttelijöille, kuvaajille että avustajille mukavin ja mielenkiintoisin kuvauskokemus!