Markkinoi elokuvaasi mielenkiintoisilla tavoilla

Elokuvien kannalta tärkeää on niiden markkinointi. Kun elokuva saa paljon huomiota ja julkisuutta, myös suurempi osa ihmisistä kiinnostuu siitä ja haluaa mahdollisesti nähdä elokuvan. Elokuvien markkinointiin käytetäänkin valtavia määriä rahaa, mutta raha itsessään ei tee maininnasta houkuttelevaa, vaan mainontaan käytettävä materiaali, jonka on oltava huomiota kiinnittävää.

Isoimpien tuotantojen kohdalla puhutaan usein näyttävistä TV-kampanjoista ja sen tukena olevasta materiaalista, mutta pienemmillä tuotannoilla ei välttämättä ole varaa mainostaa Televisiossa. Mainonta kannattaakin kohdentaa sinne mistä siitä tulee eniten hyötyä ja se tavoittaa eniten kohderyhmää. Varsinkin pienempien elokuvien tekijöiden kannattaa miettiä tarkkaa kohdentamista juuri sinne missä elokuvan kohderyhmää on paljon, esimerkiksi lastenelokuvia kannattaa siis mainostaa paikoissa, joissa lapsia on paljon. Tässä muutamia vinkkejä mainonnan tehostamiseen ja ihmisten houkuttelemiseksi katsomaan tuottamaanne elokuvaa.

Panosta materiaalin houkuttelevuuteen

Materiaalin houkuttelevuuteen vaikuttaa paljon siinä käytetyt elementit, värit, tekstit ja kuviot. Esimerkiksi toimintaelokuvaa kannattaa markkinoida siinä olevien suosituimpien hahmojen kuvilla. Samaten lasten elokuvien kanssa kannattaa käyttää suosituimpien hahmojen kuvia, jotta lapset kiinnostuvat elokuvasta ja pyytävät vanhempiaan viemään katsomaan kyseistä elokuvaa.

Värimaailma kannattaa luoda erottautuvaksi ja elokuvan tai elokuvasarjan värejä mukailevaksi. Näin elokuvan brändi säilyy ja välittyy katsojalle ja kiinnittää huomion, jotta uudetkin katsojat löytävät tuottamanne elokuvan. Värit kannattaa valita niin ettei niitä sekoiteta muihin alan julkaisuihin, jotta huomioarvo välittyy vain teidän elokuvaanne.
Julisteiden kanssa koko on myös yksi tekijä. Iso juliste ja isot kehykset julisteelle kiinnittävät huomion varmasti. Kun julisteen näkee kaukaa, on mahdollista kiinnittää suuremman yleisön huomiota. Julisteet kannattaakin tehdä hieman räväköiksi ja niin että niiden kautta välittyy ”keskeneräinen kohtaus”, jonka julisteen näkijä haluaa tulla katsomaan.