Säästä kustannuksissa ja hyödynnä kodin esineitä erilaisissa kohtauksissa

Kodeista löytyy uskomaton määrä erilaisia tavaroita ja tarvikkeita, joita voi helposti hyödyntää elokuvan kuvaamisessa. Kodeista löytyy valtavasti erilaisia ja eri aikakausien tavaroita, joita voi käyttää esimerkiksi vuosituhannen alkuun tai 1990-luvulle sijoittuvissa filmatisoinneissa. 

Käyttämällä lavasteina ja rekvisiittana tavaroita jotka ovat olemassa ja helposti lainattavissa, elokuvan budjettia on mahdollista pienentää tai esimerkiksi saada aikaan enemmän erikoistehosteita, joihin uppoaa usein paljon rahaa.

Hyödyntämällä jo olemassa olevia asioita toimit ympäristönkin kannalta vastuullisesti, eikä kuvausten jälkeen tarvitse miettiä mihin lavasteena käytetyt tarvikkeet pitäisi viedä. Onkin siis monta hyvää syytä ja pointtia pyrkiä lainaamaan tai vuokraamaan mahdollisimman paljon käytettävästä rekvisiitasta.

Ajattomat klassikot toimivat monissa kohtauksissa

Monet ajattomat klassikot, kuten Iittala maljakko tai Ikean huonekalut ovat vuosikymmeniä olleet koristamassa koteja ja näin sopivat monien eri aikakausien lavasteiksi. Tyyliltään suhteellisen neutraalien esineiden ja tarvikkeiden käyttö on myös edullista siitäkin syystä että niitä voi käyttää monissa eri kohtauksissa, eikä tarvita uusia ja uusia eri kohtauksiin, vaan esimerkiksi voit sekottaa eri huoneisiin tai huoneistoihin osin samoja elementtejä.

Kuumaa ruokaa vain ulkonäöltä

Ruokailu kohtauksissa voi olla monenlaista pientä ja isompaa säätämistä. Kuitenkin jos kohtaus joudutaan ottamaan uudestaan ja uudestaan, voi ruoat jo päästä jäähtymään, eikä vaikutelma tuoreesta, lämpimästä ruoasta enää päde. Tehokas vedenkeitin onkin hyvä apu luomaan vaikutelma höyryävän kuumasta ruoasta. 

Kuuman veden avulla voit nopeasti tehdä keitosta taas kuumaa tai saada aikaiseksi vaikutelman höyryävästä ruoasta laittamalla kuumaa vettä ruoan lähelle, vaikka kaatamalla sitä pumpuliin, ruoan takana olevalle lautaselle. Muista kuitenkin olla varovainen kuuman veden kanssa ettei satu vahinkoa.